Laturetket Kiilopäältä käsin
Kiilopään, Kakslauttasen, Laanilan ja Saariselän ympäristössä on mahtava lähes parinsadan kilometrin latuverkosto. Ladut yhdistävät edellä mainitut keskukset niin, että osa laduista kulkee Urho Kekkosen kansallispuiston sisällä, osa ulkopuolella.
Suurin osa latuverkostosta on leveää latuväylää, jossa on laidoilla perinteisen latu molempiin suuntiin ja keskellä leveä luisteluhiihdon alue. Valaistuja latuja on 35 kilometriä. Kaukaisimmat latuosuudet ovat kapeampia vain perinteisen tyylin luontolatuja, jotka avataan harvemmin.
Latujen ajantasaisen kunnostustilanteen näkee näppärästi osoitteesta www.infogis.fi/saariselka. Samassa ilmaisessa kartapalvelussa näkee niin latuverkoston, latukoneiden kulun kuin oman sijaintinsakin kännykän näytöllä. Latukartta on ostettavissa pikkurahalla myös painettuna Kiilopäältä. Latukartassa ladut on jaoteltu helppoihin, keskivaativiin ja vaativiin. Kartan avulla voi luonnollisesti sommitella juuri sellaisia hiihtolenkkejä kuin itse haluaa. Tähän on koottu tavallisimmat selkeät rengaslenkit Kiilopäältä käsin.