Kiilopään Tunturihaaste vie osallistujansa vaelluksille Urho Kekkosen kansallispuistoon. Reittivaihtoehtoja löytyy kolmen päivän vaelluksesta koko viikon haasteeseen. Voit vaeltaa päivän taipaleen joko oppaan vetämässä ryhmässä tai itseksesi. Leirissä kelpaa tunnelmoida kuljettua päivää ja ennakoida huomista.
Kaikki vaeltajat lähtevät liikkeelle Suomen Latu Kiilopäältä ja palaavat samaan paikkaan. Reittivaihtoehtoja on kolme: Luirojärven kierros 75 km, Tuiskukurun kierros 55 km, ja Rautulammen kierros 25 km. Päivämatkan voi kulkea joko oppaan johdolla porukassa tai omaa tahtiaan. Eri matkojen vaeltajat lähtevät liikkeelle Kiilopäältä eri päivinä. Lyhyempien vaellusreittien yöpymispisteillä on iltaohjelmaa, mm. retkeilytaitoja, kehonhuoltoa, revontuliin ja tähtiin tutustumista sekä tulistelua.
Kaikkien vaeltajien maaliintulo ja yhteinen päätösjuhla on lauantaina 9.9.
Aikataulu
Lauantai
klo 16- Tapahtuman avajaisilta, Luirojärven kierroksen 7 päivässä vaeltavien kokoontuminen.
Mahdollisia vuokravarusteita voi noutaa klo 18 saakka.
Ensimmäinen yö yövytään Kiilopäällä teltoissa. Kiilopäällä on mahdollista yöpyä lisämaksusta ennen lähtöä tai palatessa myös mökeissä, hostellissa tai hotellissa. Varaa halutessasi majoitus netissä tai sähköpostilla kiilopaa@suomenlatu.fi.
Saunat ovat lämpimänä klo 15-20.
Voit jättää tavaroita viikon ajaksi säilöön Kiilopään tunturikeskukselle. Mikäli tulet lentäen, voit ostaa kaasukeittimeen kaasun paikan päältä.
Sunnuntai
klo 10 Luirojärven kierroksen vaeltajien yhteislähtö Urho Kekkosen kansallispuiston portilta.
Maanantai
Klo 16 Tuiskukurun kierroksen vaeltajien kokoontuminen.
Mahdollisia vuokravarusteita voi noutaa klo 18 saakka.
Ensimmäinen yö yövytään Kiilopäällä teltoissa. Kiilopäällä on mahdollista yöpyä lisämaksusta ennen lähtöä tai palatessa myös mökeissä, hostellissa tai hotellissa. Varaa halutessasi majoitus netissä tai sähköpostilla kiilopaa@suomenlatu.fi.
Saunat ovat lämpimänä klo 15-20.
Voit jättää tavaroita viikon ajaksi säilöön Kiilopään tunturikeskukselle. Mikäli tulet lentäen, voit ostaa kaasukeittimeen kaasun paikan päältä.
Tiistai
klo 10 Tuiskukurun kierroksen vaeltajien yhteislähtö Urho Kekkosen kansallispuiston portilta.
Klo 16 Luirojärven kierroksen neljässä päivässä vaeltavien kokoontuminen.
Mahdollisia vuokravarusteita voi noutaa klo 18 saakka.
Ensimmäinen yö yövytään Kiilopäällä teltoissa. Kiilopäällä on mahdollista yöpyä lisämaksusta ennen lähtöä tai palatessa myös mökeissä, hostellissa tai hotellissa. Varaa halutessasi majoitus netissä tai sähköpostilla kiilopaa@suomenlatu.fi.
Saunat ovat lämpimänä klo 15-20.
Voit jättää tavaroita viikon ajaksi säilöön Kiilopään tunturikeskukselle. Mikäli tulet lentäen, voit ostaa kaasukeittimeen kaasun paikan päältä.
Keskiviikko
klo 10 Luirojärven kierroksen vaeltajien yhteislähtö Urho Kekkosen kansallispuiston portilta.
Klo 16 Rautulammen kierroksen vaeltajien kokoontuminen.
Mahdollisia vuokravarusteita voi noutaa klo 18 saakka.
Ensimmäinen yö yövytään Kiilopäällä teltoissa. Kiilopäällä on mahdollista yöpyä lisämaksusta ennen lähtöä tai palatessa myös mökeissä, hostellissa tai hotellissa. Varaa halutessasi majoitus netissä tai sähköpostilla kiilopaa@suomenlatu.fi.
Saunat ovat lämpimänä klo 15-20.
Voit jättää tavaroita viikon ajaksi säilöön Kiilopään tunturikeskukselle. Mikäli tulet lentäen, voit ostaa kaasukeittimeen kaasun paikan päältä.
Torstai
klo 10 Rautulammen kierroksen vaeltajien yhteislähtö Urho Kekkosen kansallispuiston portilta.
Lauantai
Kiilopäällä savusauna ja yhteinen maaliintulojuhla kaikille vaeltajille.
Halutessasi voit yöpyä vielä yhden yön teltassa Kiilopäällä tai varata majoituksen sisätiloista. Meiltä löydät hotelli-, hostelli- ja mökkimajoitusta.
Kiilopää pidättää oikeudet muutoksiin.